Arja Koriseva -tallenteet

TV-ohjelmat

Näissä taulukoissa on tietoja Arja Korisevan äänitteistä ja radio- sekä televisioesityksistä. Taulukot eivät ole täydellisiä, sillä niiden varsinainen tarkoitus on toimia oman arkistokaappini sisällysluettelona (taulukoissa on siis vain talteen saamani ohjelmat).

Voit etsiä näistä taulukoista esimerkiksi muistelemiesi tv-ohjelmien esitysajankohtia ja Arjan ohjelmassa esittämien laulujen nimiä. Hyvä apu siihen on Internet-selaimesi Etsi/Find-toiminto.

These tables contain information about Arja Koriseva records and TV performances. These tables are not complete because they contain only those items that I have obtained.

TV-ohjelmat
ID TV-ohjelman nimi Päivämäärä Nauh.pvm Alkuperä Huomautus
16 (Juha Vainio -konsertti) 6.5.1991 tammi.1991

19 125-vuotias tanssii 12.6.1996 30.5.1996

440 20.20 18.5.2001 18.5.2001
Arjaa haastatellaan viime vuoden tuloista; muka illan keikan vuoksi haastattelu nauhoitettuna
20 60 minuuttia 9.1.2000 1993
Tango Finlandia
21 A-studion vuosikertaglögit 20.12.1996 (live)

825 Aamu-tv 20.10.2015 (live)
Haastatellaan samana päivänä julkaistun "Kuningatar Arja - ammattina artisti" kirjan johdosta
23 Aikamiehet 30 vuotta 1.1.1995 9.11.1994

24 Aja ihmisiksi! 16.5.1994
tv-mainos Liikenneturvan ja Esson tv-mainos; useita; myös vhs 16
25 Akkaa päälle - Oikotuulet 3.1.1995

Arja näyttelee hetken
26 Akkaa päälle - Oikotuulet 27.8.1996

Arja näyttelee hetken; uusinta
27 Amorin kaaret 2.10.1998


28 Anteeksi, kuinka? 28.1.1994 (live)

29 Anteeksi, kuinka? 21.4.1995 (live)
Arjan synttäreitä juhlitaan ohessa
30 Anteeksi, kuinka? 5.4.1996 21.4.1995
Haastattelupätkä ohjelmasta 21.4.1995
776 Arja Koriseva - elämän estradeilla 26.12.2011

Arja-dokumentti
640 Arto Nyberg 1.5.2005 (live)
Mukana pätkä TV-ohjelmasta vuodelta 1990
824 Arto Nyberg 18.10.2015 (live)
Mukana arkistoklippi ohjelmasta Käyntikortti vuodelta 1989
636 Assari 14.4.2005 22.3.2005
Ohjelmassa: Mercedes-Benzien kokeilua, esiintymisvaatteiden valintaa, kauneushoito, lounas Petri Lairikon kanssa, Niin-laulun tekoa studioilla
37 Asuntomarkkinat special 8.8.1993 3.8.1993
Arja tutkiskelee messuasuntoja
788 Becel-mainos 18.2.2013
tv-mainos Arja mainostaa Kävele sydämen puolesta -kampanjaa
775 Biisikärpänen 17.12.2011

Joululauluaiheinen erikoisjakso; Arja voittaa kilpailun ja palkinnon
433 Breikki 30.3.2001

Arja ilmeisesti muuttumisleikin takana näkyvässä Cutrin-mainosjulisteessa(?)
38 BumtsiBum 13.9.1997


39 BumtsiBum 24.4.1999 huhti.1999

426 BumtsiBum 24.3.2001 23.2.2001
100. Bumtsibum
506 BumtsiBum 11.5.2002 1997
Uusinta, 13.9.1997
629 BumtsiBum 18.12.2004 9.11.2004

849 Bumtsibum 28.5.2017 8.2.2017
Tallennettu uusinnasta, ensiesitys 27.5.2017
628 Duudsoni-elämää 16.12.2004 9.7.2004
Duudsonit kysyvät esiintymisneuvoja Arjalta ja Jarilta; Jarppi esiintyy lopussa Fortuna-orkesterin säestyksellä
705 Duudsoni-elämää 16.8.2009 9.7.2004
Uusinta, ensiesitys 16.12.2004; Duudsonit kysyvät esiintymisneuvoja Arjalta ja Jarilta; Jarppi esiintyy lopussa Fortuna-orkesterin säestyksellä
40 Ei itketä lauantaina 30.10.1993

Arja-faneja yleisössä
683 Elixir 17.11.2008 loka.2008
Mikko Kohonen valmentaa Arjaa salibandyssa, osa 1
684 Elixir 24.11.2008 loka.2008
Mikko Kohonen valmentaa Arjaa salibandyssa, osa 2: kanttilaukaus
685 Elixir 1.12.2008 loka.2008
Mikko Kohonen valmentaa Arjaa salibandyssa, osa 3: rangaistuslaukaus
686 Elixir 29.12.2008 loka.2008
Mikko Kohonen valmentaa Arjaa salibandyssa, osa 4: lämäri; uusinta, alkuperäinen esityspäivä 22.12.2008
530 Elixir sport 23.11.2002

Arja ja Risto mukana salibandyharjoituksissa; pätkiä harjoituksista koko ohjelman ajan
41 Elokuun ilta 17.8.1997 15.8.1997

44 Elämää ei voi selittää - Henkilökuvassa Arja Koriseva 16.10.1999 1999
Kuvattu kevään ja kesän aika eri puolilla Suomea; kappaleiden järjestys epävarma
45 Emma-gaala 8.2.1995 (live)
Jatkot Kaivohuoneella
46 Emma-gaala '96 8.2.1997

Arja itse keikalla Pesäkalliolla
419 Emma-gaala 2000 3.2.2001 (live)
Arja juontajana
47 Emma-Gaala 97 31.1.1998 27.6.1997

48 Enkelin silmin 12.12.1999 27.11.1999
Myös valokuvia
49 Enkelin silmin 1990 - 1995 24.5.1996
tv-mainos
503 Estradilla: Eteenpäin-juhlakonsertti 27.4.2002 2.4.2002
Arja myös loppukiitoksissa (lyhyt)
602 Estradilla: Eteenpäin-juhlakonsertti 27.4.2002 2.4.2002
DVD-toteutus: Kari Viitala
408 Estradilla: Kuninkaallinen kohtaaminen 28.10.2000 22.10.2000
Tässä konserttilyhennelmässä ei ole loppukiitosten "Hopeinen kuu" -yhteislaulua
413 Estradilla: Kuninkaallinen kohtaaminen 9.12.2000 22.10.2000

687 Estradilla: Muistojen kultaamat joulut 25.12.2008 17.11.2008

612 Estradilla: Opin sävelet 10.4.2004 13.3.2004

745 Estradilla: Valkea ruusu 6.5.2010 29.6.2006
Uusintakooste; ensiesitys 21.10.2006
665 Estradilla: Valkea ruusu 2006 21.10.2006 29.6.2006
Valkea Ruusu - Mambo Italiano -konsertti
586 Euroviisujen esikarsinnat - tulokset 18.1.2004

Lyhyt pätkä 'Til the end of time -laulusta
585 Euroviisujen esikarsinnat 2 17.1.2004 8.1.2004

588 Euroviisujen Suomen karsinta 04 24.1.2004 (live)
Arja jää alueraatien pisteittä
51 Euroviisut -96 ja Emma-gaala 1995 3.2.1996 syys.1995 musiikkivideo Vuoden naissolistiehdokkaana
487 Euroviisut 1991 2.3.1991 (live)
DVD-valmistus: Kari Viitala
53 Euroviisut 93 6.3.1993 (live)

54 Euroviisut-92 29.2.1992 (live)

491 Euroviisut-92 29.2.1992 (live)
DVD-valmistus: Kari Viitala
55 Finnhits 24.7.1994
tv-mainos
853 Game Night 13.10.2017


56 Get on 9.11.1992 27.10.1992 PTV Arja selittelee laulujaan englanniksi; matkaviikko 44/92
811 Hauskat kotivideot 28.11.2014

Arja vierailee studiossa hetken ohjelman loppupuolella
57 Hecumania 24.8.1996 (live)
Arja saapuu paikalle suoraan Porvoon kirkkokonsertista ja jatkaa heti Mäntsälän suurlavalle klo 23:ksi
58 Hecumania 22.2.1997 (live)
Arja lähti keikalle Tanhuhoviin
478 Helmi 2.12.2001 14.8.2001
Lyhyitä pätkiä Arjan & Helmutin dueton äänityksestä
470 Helmut Lotti goes classic III 26.10.2001 14.8.2001 tv-mainos Pätkä laulusta "All my life - Näkemiin"
59 Hermunen 20.1.1993

Iltalehti tekee jutun takahuoneessa
60 Hilarius-hiiren seikkailut 29.5.1999


424 Hilarius-hiiren seikkailut 21.4.2001


61 Hilarius-hiiri ja Loru-Liisa 6.1.1998 1997 elokuva
615 Hiljaa yössä - Tangomarkkinat 20 vuotta 3.7.2004

Arjan haastattelu nauhoitettu 19.7.2004 Kouvolan Tykkimäellä
63 Hockey Night 3.11.1996 (live)
Arjaa myös haastatellaan; Arja palkitsee pelaajan lopuksi
499 Hockey Night 9.1.2000 (live)
Kari Tyni ja Jari Kurri juttelevat Arjan kanssa erätauolla; näytetään myös vilaus Arjasta katsomossa
409 Hotelli Sointu 28.10.2000 27.9.2000
Arja flussainen
65 Huomenta Suomen 10-vuotisjuhlalähetys 1.12.1999 (live)

66 Huomenta Suomi 1.10.1996 (live) playback
67 Huomenta Suomi 30.5.1997 (live) playback
68 Huomenta Suomi 25.11.1997 (live)
Haastatellaan musikaalin "Laulavat sadepisarat" ja Lontoon Valo-festivaalin vuoksi; pätkiä musikaalista
69 Huomenta Suomi 29.10.1998 (live) playback
70 Huomenta Suomi 9.3.1999 (live)

71 Huomenta Suomi 3.11.1999 (live)
Arjaa haastatellaan laulun jälkeen uudesta kokoelmalevystä ja Kilimanjaron valloituksesta
617 Huomenta Suomi 7.7.2004 2.7.2004
Heikki Huttunen haastattelee Arjaa Saarenmaan Valssi -festivaaleilla
648 Huomenta Suomi 3.10.2005

Reportaasi Sound of Music -musikaalista; myös uusinta 6.10.2005
676 Huomenta Suomi 8.7.2008 (live)

696 Huomenta Suomi 15.5.2009 (live)
Arja perjantaivieraana koko ohjelman ajan
752 Huomenta Suomi 2.9.2010 (live)
Haastatellaan Ava & Frank -musikaalin ensi-illan johdosta
777 Huomenta Suomi 16.1.2012 (live)
Haastattelun aiheena Delilah-musikaali
804 Huomenta Suomi 15.8.2013 (live)
Arja Makuja-osion vieraana
826 Huomenta Suomi 23.10.2015 (live)
Haastatellaan samalla viikolla julkaistun "Kuningatar Arja - ammattina artisti" kirjan johdosta
72 Hurja joukko 14.5.1998 (live)

73 Huvin vuoksi 29.11.1996 12.11.1996

74 Huvin vuoksi 31.10.1997 8.10.1997

75 Huvin vuoksi 18.9.1998 31.8.1998

76 Huvin vuoksi 16.4.1999


441 Hymni rakkaudelle 24.5.2001


79 Hyvän mielen päivä 19.6.1998 29.5.1998

674 Hyvät naiset ja herrat 24.4.2008


673 Hyvät naiset ja herrat (mainos) 2.4.2008

Näitä puffeja on useita erilaisia; tallessa tämä yksi
80 Hyvät, pahat ja rumat 27.5.1993 (live)
Simo Rantalainen suutelee Arjaa suulle
81 Hyvät, pahat ja rumat 16.2.1995 (live)
Simo Rantalainen haastattelee
82 Hyvät, pahat ja rumat 7.11.1996 (live)
Mukana myös ohjelman ennakkomainoksessa ennen Kymmenen uutisia
83 Häämatkalle 15.6.1998


626 Ihana aamu 15.10.2004 (live)
Haastatellaan 15-vuotisjuhlakonserttikiertueen "Kultaiset korvarenkaat" vuoksi
650 Ihana aamu 23.11.2005 (live)

84 Illan päätteeksi Timo T. A. 9.10.1996 (live) PTV Tunnin haastattelu
706 Illan päätteeksi Timo T. A. 9.10.1996 (live) PTV Tunnin haastattelu
88 Inhimillinen tekijä 13.7.1999 kesä.1999

806 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen 28.3.2013


789 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri 18.2.2013

Arja kertoo tangosta 15 s + 30 s
89 Iskelmäprinssi 14.1.1999 17.8.1998
50-luvun tyyliä matkiva lavastus
531 Iskelmäprinssi 24.11.2002 17.8.1998
50-luvun tyyliä matkiva lavastus; uusinta
90 Joonas Hytönen show 22.7.1999


423 Joonas Hytönen show 16.3.2001 16.3.2001
Itse yleisössä
519 Jos sais kerran 19.9.2002

Vieraina Aki Sirkesalo ja Tarja Lunnas; Arjan joukkue voittaa
520 Jos sais kerran 26.9.2002

Vieraina Antti Huovila ja Taina Kokkonen; Arjan joukkue voittaa
521 Jos sais kerran 3.10.2002 21.8.2002
Ohjelman alkupuolelta puuttuu pätkä (Hetkinen-tekstin ajalta); tunnustustehtävä jätetty pois; vieraina Timo Turpeinen ja Kirsi Ranto; Arjan joukkue voittaa; itse yleisössä; myös valokuvia; ohjelman jälkeen 20 sekunnin pätkä jaksosta, jossa vieraina Tommi
522 Jos sais kerran 10.10.2002

Vieraina Tomi Markkola ja Lea Laven; Arjan joukkue voittaa
523 Jos sais kerran 17.10.2002

Vieraina Tommi Läntinen ja Eija Kantola; tasapeli
524 Jos sais kerran 24.10.2002

Vieraina Tapani Kansa ja Anne Mattila; tasapeli; Arja tanssii karaokelaulajan kanssa
525 Jos sais kerran 31.10.2002

Vieraina Riki Sorsa ja Heidi Kyrö; Joelin joukkue voittaa; ohjelman perässä mainos 14.11. ohjelmasta (Pentti Hietanen ja Sanna Pietiäinen)
526 Jos sais kerran 7.11.2002

Vieraina Simo Silmu ja Maarit Peltoniemi; Arjan joukkue voittaa; ohjelman perässä mainos seuraavan torstain ohjelmasta (Pentti Hietanen ja Sanna Pietiäinen)
527 Jos sais kerran 14.11.2002

Vieraina Pentti Hietanen ja Sanna Pietiäinen; Joelin joukkue voittaa
529 Jos sais kerran 21.11.2002

Vieraina Kirka ja Virve Rosti; tasapeli
533 Jos sais kerran 28.11.2002

Vieraina Kari Vepsä ja Kikka; Arjan joukkue voittaa
534 Jos sais kerran 5.12.2002 13.11.2002
Vieraina Veeti ja Laura; Arjan joukkue voittaa
535 Jos sais kerran 12.12.2002

Vieraina Sakari Kuosmanen ja Marion; Arjan joukkue voittaa
538 Jos sais kerran 19.12.2002

Vieraina Janne Tulkki ja Johanna Pakonen; Arjan joukkue voittaa
539 Jos sais kerran 26.12.2002

Vieraina Frederik ja Anneli Saaristo; Joelin joukkue voittaa
542 Jos sais kerran 13.2.2003

Vieraina Erkki Liikanen ja Eini; Joelin joukkue voittaa
543 Jos sais kerran 20.2.2003

Vieraina Ari Klem ja Sonja Lumme; Arjan joukkue voittaa
544 Jos sais kerran 27.2.2003

Vieraina Tapio Liinoja ja Mari Rantasila; Joelin joukkue voittaa
545 Jos sais kerran 6.3.2003

Vieraina Esa Nummela ja Jasmin Mäntylä; Arjan joukkue voittaa täysin pistein; Arja tanssii karaoke-esityksen aikana Joelin, Esan ja Jasminen kanssa; duettoesityksissä laulajat pukeutuneina aiheensa mukaisesti
546 Jos sais kerran 13.3.2003

Vieraina Fredi ja Katri-Helena; Arjan joukkue voittaa
547 Jos sais kerran 20.3.2003

Vieraina Petri Laaksonen ja Marjorie; Joelin joukkue voittaa
549 Jos sais kerran 27.3.2003

Vieraina Charles Plogman ja Jaana Pöllänen; Joelin joukkue voittaa
550 Jos sais kerran 3.4.2003

Vieraina Petri Hervanto ja Tiina Räsänen; Arjan joukkue voittaa
551 Jos sais kerran 10.4.2003

Vieraina Pasi Kaunisto ja CatCat; Joelin joukkue voittaa
552 Jos sais kerran 17.4.2003

Vieraina Matti Esko ja Saija Varjus; Arjan joukkue voittaa
553 Jos sais kerran 24.4.2003

Vieraina Jope Ruonansuu ja Arja Havakka; Arjan joukkue voittaa täysin pistein
554 Jos sais kerran 1.5.2003

Vieraina Riku Lätti ja Marita Taavitsainen; Arjan joukkue voittaa
555 Jos sais kerran 8.5.2003

Vieraina Petri Salminen ja Kaija Pohjola; Joelin joukkue voittaa täysin pistein
556 Jos sais kerran 15.5.2003

Vieraina Erkki Räsänen ja Meiju Suvas; Joelin joukkue voittaa
557 Jos sais kerran 22.5.2003 14.5.2003
Vieraina Jari Sillanpää ja Anna Eriksson; Arjan joukkue voittaa
606 Jos sais kerran 20.2.2003

DVD-toteutus: Kari Viitala
607 Jos sais kerran 15.5.2003

DVD-toteutus: Kari Viitala
608 Jos sais kerran 24.4.2003

DVD-toteutus: Kari Viitala
609 Jos sais kerran 22.5.2003 14.5.2003
DVD-toteutus: Kari Viitala
416 Joulu MTV3:ssa 17.12.2000 3.12.2000
Pätkä Arjan "Kun joulu on" -konsertista
91 Joulu saapui Eurooppaan 24.12.1992 marras.1992 playback YLEn joulusatu Eurovisionille
92 Jouluaamun tv 25.12.1994
musiikkivideo Arjaa haastatellaan puhelimitse joulusta; myös pätkä Tonttu Torvisesta
784 Joulun tähdet Vantaalla 25.12.2012 13.11.2012

95 Joulun tähti 14.12.1997 10.12.1997

96 Jyrki 3.12.1995 1.12.1995
Arjaa ja Santeri Kinnusta haastatellaan; pätkiä Pocahontasista esitetään.
100 Kanava auki 9.1.1993 (live)

101 Kanavanvaihtokarnevaalit 31.12.1992 (live)

102 Kanavanvaihtokarnevaalit 1.1.1993 (live)

103 Kansanhuvit 29.1.1993


104 Kansanhuvit 28.8.1994 16.8.1994

105 Kansanhuvit 1.12.1995 21.11.1995

106 Kansanhuvit 31.5.1996 21.5.1996

515 Katkonen 28.8.2002 elo.2002
Haastattelu (YLE, 15.8.2002) ja pätkiä Jos sais kerran -ohjelman harjoituksista (TV2, 21.8.2002)
516 Katkonen 7.9.2002 2002
Arjaa ja Joelia haastatellaan Jos sais kerran -ohjelman vuoksi; pätkiä ensimmäisestä jaksosta
107 Katse eteenpäin vaiko taakse poistu 25.10.1994 heinä.1994 elokuva
108 Katse eteenpäin vaiko taakse poistu 22.12.1996 heinä.1994 elokuva
110 Kauneimmat joululaulut 24.12.1996 9.12.1996
Itse yleisössä
111 Kauneimmat joululaulut 24.12.1997 9.12.1996
Uusinta SVT Europa; itse yleisössä
112 Keikkakalenteri 23.11.1993 21.11.1993 PTV Joulukonserttikiertueen esittely; (nauh.pvm,paikka:?)
113 Kenguruveturi 8.5.1999

Arja maskeerattuna intiaaniksi
116 Kesähäät 15.7.1995 9.4.1995 playback Arja toimii tanssikilpailun tuomarina
117 Kesäillan valssi 22.7.1997 4.7.1997

118 Kesäillan valssi 4.8.1998 24.6.1998

119 Kesäillan valssi 22.6.1999 1.6.1999
Myös valokuvia
455 Kesäillan valssi 21.6.2001 5.6.2001

620 Kesäillan valssi 5.8.2004 22.7.2004

680 Kesäillan valssi 25.7.2008 2.7.2008

773 Kesäillan valssi 22.7.2011 29.6.2011

120 Kesäkoivu-konsertti 27.7.1991 kesä.1991

488 Kesäkoivu-konsertti 27.7.1991 kesä.1991
DVD-valmistus: Kari Viitala
121 Keveästi Suvisoittoon 11.7.1993 6.7.1993

122 Keveästi Suvisoittoon 3.7.1996 2.7.1996

124 Kivikasvot show 19.4.1993 maalis.1993
Arja flunssainen; nauhoitus 2.3. ja 27.3.?
125 Kivikasvot show 24.12.1994 maalis.1993
Arja flunssainen; nauhoitus 2.3. ja 27.3.?; uusinta
702 Kohtauspaikka: Luokkakuva 26.4.2009


721 Kohtauspaikka: Mestari 15.11.2009

Arja näkyy vasta seuraavan jakson esittelyssä
722 Kohtauspaikka: Mestari 22.11.2009


723 Kohtauspaikka: Mestari 29.11.2009


724 Kohtauspaikka: Mestari 13.12.2009


725 Kohtauspaikka: Mestari 20.12.2009


733 Kohtauspaikka: Mestari 27.12.2009


734 Kohtauspaikka: Mestari 3.1.2010


735 Kohtauspaikka: Mestari 10.1.2010


126 Kokkisota 14.10.1999 15.9.1999
Arja ja Jyrki Sukula voittavat niukasti
507 Kokkisota 16.5.2002 15.9.1999
Uusinta, 14.10.1999; Arja ja Jyrki Sukula voittavat niukasti
592 Kokkisota 29.1.2004 13.1.2004
Arja ja Hans Välimäki häviävät
720 Kolmen kopla 5.12.2009 23.11.2009

128 Konserttitanssiaiset Tallinnassa 3.5.1993 (live)

129 Kosovo. Nyt! 23.4.1999 23.4.1999
Arjaa haastatellaan erittäin lyhyesti
130 Kotimaan katsaus remix 18.12.1999 11.12.1999
Lähikuva Veijo Laineesta; Arjaa näkyy lavalla ja takahuoneessa
576 Krisse 6.11.2003

Mainos seuraavan viikon jaksosta
577 Krisse 13.11.2003

Arja Krissen vieraana; aiheena äitiys
131 Kulkuri ja kaunottaret 1.7.1999 24.6.1999

132 Kultaisen hirven festivaali 6.1.1993 kesä.1992
Ohjelma osittain kopio; kisamatka 22. - 28.6.1992; Arja 2. kansainvälisten laulajien sarjassa
655 Kummit Kaapelilla Joulushow 10.12.2005 15.11.2005
Arja meinaa myöhästyä loppulaulusta
418 Kun joulu on - Arja Korisevan joulukonsertti 26.12.2000 3.12.2000
Itse yleisössä, myös valokuvia
138 Kuninkaallisten katukonsertti 2.7.1994 10.7.1992
Ennakkomainos, pätkä Arjan katutansseista
139 Kuninkaallisten katukonsertti 5.7.1994 (live)
Arja ja Risto Nevala saavat kultalevyn
430 Kuuntelitko sydäntäs 31.3.2001 15.3.2001 tv-mainos Bumtsibum-ohjelman toiselta katkolta
425 Kuutamolla 17.3.2001 27.1.2001
Arja kertoo jutun Kilimanjarolta ja O. J. Simpsonista; Arja kerää kaikki palkinnot
567 Kuutamolla 6.9.2003


613 Kymmenen riivinrautaa tammi.2004
elokuva
140 Kymppitonni 24.11.1998


141 Kymppitonni 1.12.1998

Jatkoa 24.11. ohjelmalle; Arja jää kilpailussa neljänneksi
737 Kymppitonni 22.3.2010 3.2.2010
Myös Netti-TV-versio DVD-ROMilla
738 Kymppitonni 23.3.2010 3.2.2010
Myös Netti-TV-versio DVD-ROMilla
739 Kymppitonni 24.3.2010 3.2.2010
Myös Netti-TV-versio DVD-ROMilla
741 Kymppitonni 25.3.2010 3.2.2010
Myös Netti-TV-versio DVD-ROMilla
743 Kymppitonni 26.3.2010 3.2.2010
Arja jää lopputuloksissa viimeiseksi; myös Netti-TV-versio DVD-ROMilla
142 Käsi sydämelle 8.5.1993 (live)
Arja haastoi talofirmansa keräykseen
143 Käsi sydämelle 13.5.1995 (live)
Arja matkasi loppuillaksi Riutanharjulle
144 Käyn ahon laitaa 25.7.1997 (live)

145 Lahja elämälle 28.11.1993 26.11.1993

146 Lahja elämälle 12.5.1994 26.11.1993
Uusinta
782 Laiva 31.10.2012

Arja vilahtaa esiintymislavalle mennessään
149 Lapsen tähden -konsertti 25.12.1993 14.12.1993
Kolme yötä jouluun -konsertti
150 Late Show 8.10.1999 21:30:00 8.10.1999
Haastattelu laulun jälkeen
151 Lauantai-illan huumaa joulu.1990 joulu.1990

152 Lauantai-illan huumaa 11.1.1992 1991
Arja toimii ohjelmassa vedenneitona yhdessä Klaus Thomassonin kanssa, Kuju heittelee palloja
153 Lauantai-illan huumaa 26.12.1992


490 Lauantai-illan huumaa 11.1.1992 1991
DVD-valmistus: Kari Viitala
498 Lauantai-illan huumaa 26.12.1992

DVD-valmistus: Kari Viitala
154 Lauantai-ilta MTV:ssa 27.3.1993 (live)
Ensimmäiset 30' puuttuu; Musta Pekka -ohjelma samassa
155 Lauantain toivotut 27.9.1997


156 Lauantain toivotut 25.10.1997


157 Laulava sydän: toivotut 27.2.1999

Uusinta
790 Laulava sydän: toivotut 5.3.2013

Uusinta; aiemmin esitetty 1999
601 Leikin varjolla 4.3.2004 tammi.2004

654 Leikin varjolla 22.12.2005 loka.2005
Senja voittaa pariisinmatkan, Eija viiden ruokalajin illallisen, Arja jää jumboksi
159 Levyraati 2.7.1995 kesä.1995 playback
502 Levyraati 8.6.1997


574 Levyraati 26.10.2003
musiikkivideo Arja 4., 27 pistettä; yleisöäänestyksen 4., 17 % äänistä
578 Levyraati 16.11.2003

Arja arvioimassa levyjä
610 Levyraati 26.10.2003
musiikkivideo DVD-toteutus: Kari Viitala
536 Linnan juhlat 2002 6.12.2002 (live)
Arjan ja Pekan sisääntulo n. 49'; Jaakko Selinin muotikatsaus n. 1.54'; Arja ja Pekka tanssimassa n. 3.21'
537 Linnan juhlat 2002 7.12.2002 6.12.2002
Arjan sisääntulo n. 15'; Arja ja Pekka tanssimassa (kahteen otteeseen) n. 46'
160 Linnunradan pianobaari 19.10.1998

Arja ja Kari-Tapio tietokilpailussa toisen laulun jälkeen
162 Lista 9.11.1995 syys.1995 musiikkivideo
164 Lista 24.10.1996


166 Lista 19.6.1997

23.; erittäin lyhyt pätkä
167 Lista 29.10.1998

Arjan haastattelu kappaleiden välissä
652 Lumilyhty-joulukalenteri 7.12.2005

Ismo Jokinen haastattelee Arjaa
169 Maailman suosikit Monacossa 12.6.1992 14.5.1992
Haastattelu: 3.6.1992 Lahden kaupunginteatterin puisto
170 Maailman suosikit Monacossa 11.9.1992 14.5.1992
Haastattelu: 3.6.1992 Lahden kaupunginteatterin puisto
495 Maailman suosikit Monacossa 11.9.1992 14.5.1992
DVD-valmistus: Kari Viitala
171 Maitolaituri soi 12.1.1996 10.1.1996
(Nauh.pvm:?)
412 Mankeli 1.12.2000

Arja myös "tanssikilpailun" tuomarina
407 Mannerheimin Lastensuojeluliiton 80-vuotisjuhlakonsertti 1.10.2000 30.9.2000
Arja myös kumartamassa loppukiitoksissa
727 Mansikkapaikka 3.12.2009

Päävieraana Heikki Hietamies
753 Mansikkapaikka 2.9.2010 16.3.2010
Arja kutsuu vieraaksi Petri Lairikon
172 Matti Esko "Tien kuningas" 50 v. 9.11.1997 5.11.1997

843 Merta edemmäs kalaan 1.9.2015 23.6.2015

842 Merta edemmäs kalaan -mainos 23.8.2015


178 Mieli maailmoja juoksee 11.7.1997
tv-mainos
444 Mikko Alatalon L-gaala 2.6.2001 2.5.2001
Mikko laulaa "Arja Koriseva on Suomen Ella" laulussa "Kaunis mies" (55' alusta)
179 Minä ja Sarasvuo 15.12.1995 (live)
Mielenkiintoista juttua Arjasta, mukana Turkka Mali
181 MTV 40 vuotta! 28.4.1997 (live)

182 MTV-viihde 25v 10.10.1992 (live)

497 MTV-viihde 25v 10.10.1992 (live)
DVD-valmistus: Kari Viitala
786 Muistojen polku tangokonsertti 31.12.2012 13.7.2012
Lyhennetty versio, koko konsertti radioitu 6.12.2012 (ks. dvdrom)
719 Mutsis oli apina 29.11.2009

Arja häviää finaalissa Christianille
715 Ne Salmiset 31.10.2009


185 Neljän tuulen tiellä 23.12.1995 joulu.1995

186 Nelosen uutiset 8.10.1999 20:00:00 8.10.1999
Todella lyhyt pätkä Keskustan puoluekokouksesta
711 Nenäbingo 23.10.2009 (live)
Arja pudotetaan räppäriksi puettuna kylmään vesisaaviin
681 Nenäpäivä 14.11.2008 7.11.2008
"Jyväskylän vapaaehtoiset esittävät Neil Sadakan säveltämän, Dannyn suomeksi esittämän Amarillon" - kulkue; pieni vilahdus kulkueesta ja Arjasta myös aiemmin ohjelmassa
717 Nenäpäivä-show 6.11.2009 4.11.2009
Arja esiintyy muiden julkkisten kanssa Keski-Suomen Nenäpäivätervehdyksessä, taustalla laulaa Pete Parkkonen
755 Nenäpäivä-show 5.11.2010 28.9.2010

189 Noitaympyrät 27.10.1994 heinä.1994

190 Nuori Suomi -tempaus 3.10.1999

Haastattelu ennen laulua
191 Näkösävelradio esittää: Iskelmäkaruselli 7.8.1999 30.6.1999

192 Näytönpaikka 28.1.1995 17.1.1995

193 Näytönpaikka 4.2.1995 tammi.1995

194 Näytönpaikka 11.2.1995 1995

195 Näytönpaikka 18.2.1995 helmi.1995

196 Näytönpaikka 25.2.1995 helmi.1995

197 Näytönpaikka 4.3.1995 helmi.1995

198 Näytönpaikka 25.3.1995 1995

199 Näytönpaikka 1.4.1995 1995

200 Näytönpaikka 8.4.1995 maalis.1995

201 Näytönpaikka 15.4.1995 10.4.1995

202 Näytönpaikka 22.4.1995 huhti.1995

203 Näytönpaikka 29.4.1995 huhti.1995
Ohjelman alussa Arjan TV-kuulutus Hämeenlinnan ajalta
204 Näytönpaikka 6.5.1995 1995

205 Näytönpaikka 13.5.1995 8.5.1995
(Nauh.pvm: 8. - 9.5.1995)
206 Näytönpaikka 20.5.1995 9.5.1995
(Nauh.pvm: 8. - 9.5.1995)
207 Näytönpaikka 10.2.1996 helmi.1996

208 Näytönpaikka 17.2.1996 helmi.1996

209 Näytönpaikka 24.2.1996 helmi.1996

210 Näytönpaikka 2.3.1996


211 Näytönpaikka 9.3.1996


213 Näytönpaikka 16.3.1996


214 Näytönpaikka 30.3.1996


215 Näytönpaikka 6.4.1996


216 Näytönpaikka 13.4.1996 huhti.1996

217 Näytönpaikka 20.4.1996


218 Näytönpaikka 4.5.1996


219 Näytönpaikka 11.5.1996


220 Näytönpaikka 18.5.1996 7.5.1996
Itse yleisössä; myös valokuvia; Arja juontaa ohjelman jälkeen Jasminen videon
221 Näytönpaikka 25.5.1996 8.5.1996

222 Olavi Virta - muistojen ilta 24.2.1995 19.2.1995

223 Olavi Virta - muistojen ilta 13.8.1996 25.2.1996

642 Onnelliset 20.6.2005 touko.2005

227 Piimax pro-v 10.1.1996
tv-mainos Kaksi kertaa, myös 11.1.1996
761 Pocahontas 5.3.2011 1995 elokuva
445 Poliisikonsertti 9.6.2001 19.5.2001
Itse paikalla; myös valokuvia
230 Puhdas elämä lapselle 4.9.1997 (live)

726 Puoli seitsemän 30.11.2009 27.11.2009
Taltioitu uusinnasta; alunperin suora lähetys
231 Päivien kimallus 22.1.1994


518 Päivien kimallus 14.9.2002

Uusinta
232 Pöllölaakson aarre 28.10.1995 (live)
Salovaara haastattelee vauvasta ja levystä, myös laulujen välissä Petri Keskitalon kera
237 Rififi 22.1.1993
playback
238 Rififi 5.2.1993
playback
239 Ruutupiilo 4.1.1998 1997
Arjan ja Eija Korisevan joukkue voittaa
462 Ruututoimitus 11.7.2001

Arja luennoimassa tuleville Tangokuninkaallisille, pätkä
476 Ruututoimitus 21.11.2001 14.8.2001
Arjaa ja Helmutia haastatellaan All my life/Näkemiin -kappaleen äänittämisestä; alusta puutuu ehkä ½'
500 Ruututoimitus 22.12.2000 joulu.2000
Arjaa haastatellaan Kun joulu on -konsertin vuoksi
501 Ruututoimitus 23.12.2000

Lyhyt pätkä Kun joulu on -konsertista
240 Ruututoimitus Tangomarkkinoilla 9.7.1999 8.7.1999
Arja pelaa pesäpalloa ja tanssi Teemu Selänteen kanssa
241 Ruututoimitus Tangomarkkinoilla 10.7.1999

Arjaa haastaellaan
244 Saa joulu aikaan sen 26.12.1993 1991 PTV, musiikkivideo
690 Saa joulu aikaan sen marras.1991
musiikkivideo
504 Saanko luvan 1.5.2002 16.4.2002
Fortuna-orkesteri uudella kokoonpanolla ja varamiehin; Arja ohjelman alkupätkässä ja loppupätkässä
603 Saanko luvan 1.5.2002 16.4.2002
Fortuna-orkesteri uudella kokoonpanolla ja varamiehin; DVD-toteutus: Kari Viitala
246 Salonki 3.6.1998 (live)

247 Sataman valot 21.7.1993 15.7.1993

248 Sataman valot 8.2.1999 15.7.1993
Uusinta
432 Se on siinä 17.4.2001 16.3.2001
Arja voittaa kilpailun
584 Se on siinä 27.12.2003

Arja yhtenä vaihtoehtona "kuka ei kuulu joukkoon" -tehtävässä
692 Se on siinä 8.2.2009

Arja yhden kysymyksen vastausvaihtoehtona
249 Seikkailun maailma 10.5.1994

Arja lentää liitovarjolla
250 Seitsemän uutiset 8.10.1999 19:00:00 8.10.1999
Todella lyhyt pätkä Keskustan puoluekokouksesta
251 Semmarit 19.10.1997

Erikoisasiantuntijana Arja: Seminaarimäen mieslaulajat haastattelevat ja laulavat Arjalle
252 Seppo Hovin seurassa 20.4.1992


492 Seppo Hovin seurassa 20.4.1992

DVD-valmistus: Kari Viitala
253 Seppo Hovin seurassa Rauno Lehtinen 16.12.1994 huhti.1994
(Nauh.pvm:huh-tou)
254 SM-hiihdot 15.1.1994 (live)
Kisaemäntä Arja Korisevan haastattelu
256 Speden sallitut leikit 25.5.1991


257 Speden sallitut leikit 26.10.1991


258 Speden sallitut leikit 21.12.1991


259 Speden sallitut leikit 28.12.1991


260 Speden spelit 18.12.1997 10.12.1997
Arja juontaa
261 Speden spelit 25.6.1998


762 Stage 13.4.2011 maalis.2011
Arja arvioi Marco Bjurströmin ja Antti Vauramon kanssa musikaaliin hakeneita oppilaita
764 Stage 20.4.2011 maalis.2011
Arja, Marco Bjurström ja Antti Vauramo valitsevat musikaalin esiintyjät
767 Stage 27.4.2011 (live)
Jatkuu: dvd 21
768 Stage 4.5.2011 (live)
Jatkuu: dvd 22; Salpausselän lukio ja peruskoulu (Lahti) putoaa
769 Stage 11.5.2011 (live)
Helsingin yhteislyseo putoaa
770 Stage 18.5.2011 (live)
Jatkuu: dvd 23; Lumon lukio putoaa
771 Stage 25.5.2011 (live)
Jatkuu: dvd 24; Cygnaeus-lukio (Jyväskylä) putoaa
772 Stage 1.6.2011 (live)
Jatkuu: dvd 25; Linnankosken lukio (Porvoo) putoaa, Tampereen yhteiskoulun lukio voittaa
422 Stiller 10.3.2001 9.3.2001
Arja Dr. Stillerin haastateltavana; mukana myös uusinta 11.3.2001
778 Strada 24.2.2012

Aiheena musikaalibuumi; mukana myös pätkiä Delilah-musikaalista
759 Suomalainen tangon taika 10.1.2011 heinä.2009
Uusinta, ensiesitys 5.6.2010; Arja lyhyesti kohdissa 29:35, 40:35 ja 44:15
263 Suomalaiset suvisävelet 12.9.1992 3.6.1992

496 Suomalaiset suvisävelet 12.9.1992 3.6.1992
DVD-valmistus: Kari Viitala
264 Suomen Farm Aid 27.11.1998 2.10.1998

822 Suomen huutokauppakeisari 21.4.2015


266 Suomen lista 16.7.1991 1991 musiikkivideo
267 Suomen Messut, 75 vuotta 16.11.1994 (live)

709 Suomen paras kuoro 3.10.2009 (live)
Arja vierailevana tuomarina
269 Suomen suosikit 6.9.1993 (live)

270 Suomen suosikit 25.4.1994 (live)

271 Suomen suosikit special 7.2.1994 6.9.1993

756 Suomi laulaa 6.11.2010

Arja ja Hannu artistivieraina joukkueiden taustalla ohjelman toisella puoliskolla
273 Suomi-neidon syntymäpäivät 1.9.1992 (live)

728 SuomiTV avajaiskonsertti 18.12.2009 (live)

274 Suosituin suomalainen 1995 2.1.1996

Arja kymmenes
276 Suuri luokkakokous 26.2.2000 helmi.2000

392 Suuri luokkakokous 4.3.2000 helmi.2000

393 Suuri luokkakokous 11.3.2000 22.2.2000
Itse yleisössä; myös valokuvia
394 Suuri luokkakokous 18.3.2000 helmi.2000

395 Suuri luokkakokous 25.3.2000 helmi.2000

396 Suuri luokkakokous 1.4.2000 27.3.2000
Itse yleisössä; myös valokuvia
397 Suuri luokkakokous 8.4.2000 27.3.2000

398 Suuri luokkakokous 15.4.2000 huhti.2000
Nauh.pvm: 10.4.2000 tai 11.4.2000
399 Suuri luokkakokous 22.4.2000 huhti.2000
Nauh.pvm: 10.4.2000 tai 11.4.2000
400 Suuri luokkakokous 29.4.2000 13.4.2000
Itse yleisössä; myös valokuvia
277 Suvituuli 5.7.1997 27.6.1997

485 Syksyn sävel 1990 20.10.1990 (live)
DVD-valmistus: Kari Viitala
781 Syksyn sävel retro 13.10.2012


836 Syöpäsäätiön Roosa nauha -ilta 4.10.2016 (live)

279 Taivas soikoon! 7.2.1999 3.2.1998

280 Tammerkosken sillalla 26.7.1996 24.6.1996
Laulut tekstitetty; ohjelma rakkauslauluaiheinen
281 Tammerkosken sillalla 20.8.1999 16.8.1999

510 Tammerkosken sillalla 21.6.2002 10.6.2002

604 Tammerkosken sillalla 21.6.2002 10.6.2002
DVD-toteutus: Kari Viitala
677 Tammerkosken sillalla 11.7.2008 18.6.2008
Arja juontaa
852 Tango Finlandia -juhlakonsertti 2.9.2017 7.7.2017

283 Tango Illusion 6.10.1996 10.7.1996

284 Tango Thamesilla soi 29.11.1997 22.11.1997
Arjan haastattelu ensin; Arja ja Eino Grön tanssivat ohjelman alussa
285 Tangoissima 5.10.1997 9.7.1997

287 Tangomarkkinat 6.6.1997
tv-mainos
288 Tangomarkkinat - Juhlavuoden avajaiskonsertti 20.3.1999 23.2.1999

289 Tangomarkkinat - Juhlavuoden avajaiskonsertti 17.4.1999 23.2.1999

438 Tangomarkkinat - Tähtisumua 5.5.2001 13.3.2001

291 Tangomarkkinat 1989 finaali 8.7.1989 (live)

292 Tangomarkkinat 1989 finaalin karsinta 7.7.1989 (live)

295 Tangomarkkinat 1990 finaalin karsinta 6.7.1990 (live)

296 Tangomarkkinat 1991 finaali 6.7.1991 (live)
Arja juontajana; tuloslähetys puuttuu
297 Tangomarkkinat 1991 finaalin karsinta 5.7.1991 (live)
Arja juontajana
298 Tangomarkkinat 1992 finaali 11.7.1992 10.7.1992
Pätkä Arjan katutansseista
299 Tangomarkkinat 1993 finaali 10.7.1993 9.7.1993
Pätkä Arjan katutansseista
301 Tangomarkkinat 1994 finaali 9.7.1994 (live)

303 Tangomarkkinat 1994 finaalin karsinta 8.7.1994 (live)
Arja kompuroi Mr Tangon (Reijo Pitkäkoski) ruvetessa puhumaan
304 Tangomarkkinat 1999 -semifinaali 16.5.1999 15.5.1999
Arja tuomaristossa
305 Tangomarkkinat 1999: Finaali 10.7.1999 (live)
Arja tuomarina tuomariston esittelyssä (arvioimassa Heikki Hietamiestä) sekä tulosten julkistamisessa
306 Tangomarkkinat 1999: Finaalin karsinta 9.7.1999 (live)
Arja tuomarina tuomariston esittelyssä
619 Tangomarkkinat 20 v. finaali 10.7.2004 (live)
Arja juontajana
618 Tangomarkkinat 20 v. finaalin karsinta 9.7.2004 (live)
Arja juontajana
558 Tangomarkkinat 2003 -semifinaali 24.5.2003 (live)
Arja tuomaristossa, näkyy tuomariston esittelyssä (58' alusta)
561 Tangomarkkinat 2003 finaali 12.7.2003 (live)
Arja tuomaristossa, näkyy tuomariston esittelyssä (36' alusta) ja pisteiden jaossa (1.09' alusta)
560 Tangomarkkinat 2003 finaalin karsinta 11.7.2003 (live)
Arja tuomaristossa, näkyy tuomariston esittelyssä (31' alusta)
664 Tangomarkkinat 2006 finaali 8.7.2006 (live)
Arja palkitaan Tango Finlandia -palkinnolla
678 Tangomarkkinat 2008 finaali 12.7.2008 11.7.2008
Katsaus perjantain tunnelmiin, Arja laulaa Tangokadulla, pätkä
697 Tangomarkkinat 2009 semifinaali 6.6.2009 (live)

758 Tangomarkkinat 2010: Suomalainen tango 15.1.2011 9.7.2010
Jo aiemmin lähetetty Arjaa sisältäviä pätkiä: Rannalla 12.8.2010, 2.9.2010 ja 3.1.2011, Eron hetki on kaunis 26.8.2010; Satumaa 2.9.2010; radioversio lähetetty 6.12.2009
839 Tangomarkkinat 2014: Finaalin karsinta 15.6.2014 (live)
Arja tuomariston jäsenenä; tallenteen lopusta puuttuu joitakin minuutteja
840 Tangomarkkinat 2014: Kuningasfinaali 10.7.2014 (live)
Arja tuomariston jäsenenä
841 Tangomarkkinat 2014: Kuningatarfinaali 12.7.2014 (live)
Arja tuomariston jäsenenä
730 Tangomarkkinat 25 v: Konsertti 26.12.2009 10.7.2009
Pidempi TV-kooste, jo aiemmin lähetetty Arjaa sisältäviä pätkiä: Rannalla 24.9.2009 ja 5.11.2009, Sinitaivas 15.10.2009, Onnemme kyyneleet 29.10.2009; radioversio lähetetty 6.12.2009
420 Tangomarkkinat saksalaisin silmin 9.2.2001 heinä.1999
Arjaa haastatellaan ohjelman alkupuoliskolla; Arja laulaa taustalla parissa kohdassa; myös dvd 36
698 Tangomarkkinat saksalaisin silmin 9.2.2001 heinä.1999
Arjaa haastatellaan ohjelman alkupuoliskolla; Arja laulaa taustalla parissa kohdassa
308 Tangomarkkinat: 15 aikaa tangon taikaa 26.6.1999 8.7.1999
Arjaa haastatellaan ennen laulua nykyajassa; Arja vilahtaa vuosien 1991 ja 1994 kohdilla (24', 26' ja 33')
483 Tangomarkkinat: 15 aikaa tangon taikaa 26.6.1999 8.7.1989
DVD-valmistus: Kari Viitala
463 Tangotunnelmaa Seinäjoelta 14.7.2001 11.7.2001
Lyhyt haastattelu ja pätkä Bumtsibum-konsertista
693 Tanssii tähtien kanssa 29.3.2009 (live)
Arja yleisössä; ohjelman alkuosa puuttuu
310 Tanssit Stadissa 30.7.1994 26.7.1994
Myös valokuvia
311 Tapahtumakalenteri 4.7.1994 10.7.1993
Arja jakamassa kortteja
312 Tapani Kansan 50-vuotisjuhlakonsertti 28.3.1999 9.3.1999

670 Tartu mikkiin 21.12.2007 10.10.2007
Arjan ja Hannun joukkue häviää 17 - 18
710 Tartu mikkiin 16.10.2009 15.9.2009
Arjan ja Riston joukkue voittaa pistein 15 - 19
729 Tartu mikkiin 9.12.2009 10.10.2007
Uusinta, ensiesitys 21.12.2007; Arjan ja Hannun joukkue häviää 17 - 18
801 Tartu mikkiin 31.1.2014

Arjan ja Mikaelin joukkue voittaa 12 - 10
802 Tartu mikkiin: Jatkot 31.1.2014


314 Tee-se-itse-TV 16.5.1991


315 Tee-se-itse-TV 11.10.1991


316 Tee-se-itse-TV 25.10.1991


317 Tee-se-itse-TV 8.11.1991


318 Tee-se-itse-TV 22.11.1991


319 Tee-se-itse-TV 6.12.1991


320 Tee-se-itse-TV 20.12.1991


321 Tee-se-itse-TV 17.1.1992 1991

322 Tee-se-itse-TV 31.1.1992


323 Tee-se-itse-TV 14.2.1992


324 Tee-se-itse-TV 28.2.1992


325 Tee-se-itse-TV 13.3.1992 13.3.1992

326 Tee-se-itse-TV 27.3.1992


327 Tee-se-itse-TV 10.4.1992


328 Tee-se-itse-TV 24.4.1992


329 Tee-se-itse-TV 8.5.1992


330 Tee-se-itse-TV 22.5.1992


331 Tekijä on näkijä 18.11.1993 (live)

541 Telvis 2002 4.2.2003 (live)
Arjaa haastatellaan lyhyesti ohjelman alussa; Arja näkyy usean kerran katsomossa (oikea puoli)
332 Telvis Gaala 13.2.1996 (live)
Arja ehdolla nais-tv-esiintyjien sarjassa
333 Telvis gaala 11.2.1997 7.5.1996
Muutaman sekunnin pätkä Näytönpaikasta
334 Telvis-91 5.2.1992 (live)

644 Thilia thalia 15.7.2005 kesä.2005

336 Toiseksi viimeinen tango 30.8.1998 16.4.1997
Pätkiä mm. lauluista Kattojen primadonna, Nuori rytmi, Soittajan...?
704 Toiseksi viimeinen tango 1.8.2009 16.4.1997
Uusinta, ensiesitys 30.8.1998; Pätkiä mm. lauluista Kattojen primadonna, Nuori rytmi, Soittajan...?
505 Toivemusiikkia 9.5.2002

Lauantain toivotut -ohjelmasta 27.9.1997
337 Toivo Kärki muistoissamme 1.1.1993 29.9.1992
Ensimmäinen konsertti oli 28.9.1992 (Arjan päivä)
338 Triangeli 19.10.1996 9.10.1996

731 Tuikkeessa 26.12.2009

Taltioitu uusinnasta, ensiesitys 21.12.2009
339 Tulisuudelma 6.6.1997 30.5.1997
Keskellä ohjelmaa Arja haastattelee kalanpaistajaa
340 Tulisuudelma Jyväskylässä 4.7.1992 (live)
Arja Kalevan kisojen emäntänä
493 Tulisuudelma Jyväskylässä 4.7.1992 (live)
DVD-valmistus: Kari Viitala
341 Tulisuudelma Kortesjärvellä 26.8.1994 4.8.1994

342 Tulisuudelma Lohjalla 17.6.1995 9.6.1995
Myös valokuvia
343 Tulisuudelma Punkalaitumella 24.8.1991 13.8.1991

344 Tulisuudelmatanssit 15.8.1998 29.7.1998

641 Tuomas & Juuso experience 12.5.2005 (live)

345 Tuttu juttu 7.5.1992

Nauhoituksissa Arja teki lehden ympäristöpuuhun Brasiliaan
346 Tuttu juttu 28.10.1993 syys.1993

347 Tuttu juttu 10.10.1996


494 Tuttu juttu 7.5.1992

DVD-valmistus: Kari Viitala
348 Tuttu juttu show 25.5.1995 27.4.1995

349 Tuttu juttu show 5.3.1998


350 Tuttu juttu show 1.10.1998


351 Tuttu juttu show 21.10.1999


421 Tuttu juttu show 15.2.2001 16.12.2000
Arja solistivieraana ja Timo Koivusalon juontajaparina; (Nauhoituspäivä: ?)
352 Tutut ja ennenkuulemattomat 29.9.1991 10.9.1991

354 TV-uutiset 15.8.1999 15.8.1999
Lyhyt pätkä "Pyssyllä ei miestä saa" -esityksestä, jossa myös Step-up dancers
580 TV-uutiset 18.12.2003

Lyhyt pätkä Arjan "Tää tunne meille jää" -videosta; jutun aiheena pienet levy-yhtiöt
355 TV3:n joulutervehdys 26.12.1991
musiikkivideo
482 Tähdet lavalla 13.10.1990 9.10.1990
Kodintekniikkamessujen päätöskonsertti
486 Tähdet lavalla 13.10.1990 9.10.1990
Kodintekniikkamessujen päätöskonsertti; DVD-valmistus: Kari Viitala
815 Tähdet, tähdet 1.3.2015 (live)
Teema: 1990-luku
816 Tähdet, tähdet 8.3.2015 (live)
Teema: punk; jatkuu dvd 32
817 Tähdet, tähdet 15.3.2015 (live)
Teema: Made in Finland; jatkuu dvd 33
818 Tähdet, tähdet 22.3.2015 (live)
Teema: country; jatkuu dvd 34
819 Tähdet, tähdet 29.3.2015 (live)
Teema: ooppera; jatkuu dvd 34
820 Tähdet, tähdet 5.4.2015 (live)
Teema: heavy
821 Tähdet, tähdet 10.5.2015 (live)
Kauden finaali; jatkuu dvd 35
357 Tähtien ilta 8.5.1999 7.5.1999

358 Tähtien ilta 9.5.1999 7.5.1999

359 Tähtien ilta - kulissien takana 2.5.1999 1.9.1993
Pätkä Arjan esityksestä Tuttu jutussa 28.10.1993
695 Tähtihetki: vastapäätä Timo T. A. 1990
PTV Timo T. A. Mikkonen haastattelee; julkaistu myöhemmin "Viihteen tähtihetkiä 3" -DVD-levyllä
362 Täyttä elämää 4.10.1998 3.10.1998

363 Täällä Sarajevo, kuuleeko Helsinki? 3.9.1994 (live)
Loppuunmyyty; Arja (Pekka) lähti ajamaan vielä Merikievariin syksyn viimeiselle tanssikeikalle
597 Umpimähkä 12.2.2004 27.11.2003
Arjan ja Karoliinan joukkue voittaa pistein 11 - 8
477 Unicef-gaala 25.11.2001 22.11.2001

760 Urheiluhullut 31.1.2011

Arjan ja Akun joukkue voittaa 17 - 12
565 Uusien kuninkaallisten tangontie 20.7.2003

Arja näkyy harjoituksissa arvioimassa kilpailijoita ja lopussa kommentoimassa voittajia
364 Uutisvuoto 14.11.1998 marras.1998
Arja nauraa ohjelmassa paljon
805 Uutisvuoto 22.2.2014 21.2.2014
Arjan ja Jan Erolan joukkue voittaa
366 Valkea ruusu 21.12.1997 kesä.1997

367 Valkea ruusu 91 12.6.1991 (live)

368 Valkea ruusu 92 11.6.1992 (live)
Arja flunssainen
371 Varuskuntakonsertti 6.12.1992 24.11.1992

484 Vaudeville 11.3.1990

DVD-valmistus: Kari Viitala
489 Vaudeville 5.5.1991

DVD-valmistus: Kari Viitala
540 Venla 2002 11.1.2003 11.1.2003
Arjasta vilaus sisääntulon yhteydessä; Arja kertoo mieliohjelmistaan ohjelman alussa
372 Venla-gaala 9.1.1996

Puhelinäänestys, pätkä Akkaa päälle -ohjelmasta (jou.1994); kaksi kertaa, myös 10.1.1996
373 Venla-gaala 21.1.1996

Pätkä Akkaa päälle -ohjelmasta (jou.1994)
481 Vieraskirja 2000 22.6.2000 Turku-TV Ohjelmassa näytetään kohtia My fair lady -musikaalista
375 Vuoden suomalainen 1998 30.12.1998 joulu.1998

376 Vääpeli Körmy - Taisteluni - Min kampp 15.9.1994 heinä.1994 tv-mainos Kaksi kertaa
378 Vääpeli Körmy - Taisteluni - Min kampp marras.1996 heinä.1994 elokuva Päivämäärä: 27.10.-8.12.; Arja esiintyy elokuvassa alokas Raija Rokkana; tv-versio sisältää kohtauksia, joita ei ollut elokuvassa, myös Arjaa; 1. osa nauhoitettu 19.9.2001
379 Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet 21.1.1994 1991 elokuva Arja pari sekuntia = suurin osa puuttuu
380 Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet 3.3.1996 kesä.1991 elokuva Körmy luulee Arjaa ruotsalaiseksi mieheksi ravintolassa; Arjan vuorosanoina vain kiljaisu; (lähetetty:11.2.-3.3.1996)
699 Yhteensattujat 4.7.2009


675 Ykkösen aamu-tv 19.6.2008 (live)

700 Ykkösen aamu-tv 9.7.2009

Risto Nevalan ja Reijo Pitkäkosken haastattelu; pätkiä Tangomarkkinoilta 1989 ja 1992 kuvituksena
701 Ykkösen aamu-tv 10.7.2009

Katsaus suomalaisen tangon historiaan, Arja laulamassa "Sä kuulut päivään jokaiseen" vuonna 1994
774 Ykkösen aamu-tv 24.11.2011 (live)

509 Ylen hyvä: Apua afrikkaan 31.5.2002 (live)
Huutokaupataan Arjan tekemä patalappu 20 € hintaan; Arja mukana "Ylen hyvät Kummelit" -sketsissä (nauh. 5.2002)
605 Ylen hyvä: Apua afrikkaan 31.5.2002 (live)
DVD-toteutus: Kari Viitala
656 Ylen hyvät opettajat 28.1.2006 27.1.2006
Arja juontaa ja laulaa
401 Äitienpäivän konsertti 14.5.2000


Näet ArjaWordin hienompana, jos hankit uudemman Internet-selaimen!