P  A  N  U     T  U  O  M  I  N  E  N


29. marraskuuta 1999

ARJA KORISEVA 10 VUOTTA ENKELIN SILMIN - SUURKONSERTTI HARTWALL AREENALLA

PÄIVÄ ARJAN TUNTEISSA, TANGOSTA ABBAAN

Yleisökin jännitää Arjan rinnalla - Istumajärjestys selviää - Kierrokset nousevat - Hengähdystauko - Taivas repeää - Televisiokoettelemus: Enkelin Silmin

      Kahdeksantuhathenkinen jättiyleisö kunnioitti Arjan suurta juhlahetkeä lauantaina 27.11.1999 Helsingin Hartwall Areenalla. Mukana oli paljon sellaisia, jotka ovat olleet jollain tavalla mukana Arjan vauhdissa näinä kymmenenä vuotena. Tämä tapaus ei voi olla liikuttamatta syvästi.

Yleisökin jännitää Arjan rinnalla

      Lauantaiaamun valjetessa Helsingissä synkkänä, oli tunnelma nousussa muuallakin kuin Areenalla. Innokkaimmat ihailijat olivat ostaneet liput konserttiin jo maanantaina 19.4.1999, eli yli seitsemän kuukautta aiemmin. Keväällä tämä konsertti tuntui niin etäiseltä - monella oli vielä käymättä Jyväskylän Paviljongissa 20.4. pidetty kevätkonserttikiertueen päätös. Nyt oli jo ensimmäisen adventin aatto, 35 päivää uuteen vuosituhanteen ja Arjan suuren juhlan aika. Tästä oli puhuttu jo yli vuosi aikaisemmin.

      Päivä kului monella kuulijalla matkustamiseen, mutta lähistöllä asustaneillakaan faneilla ei liene päivä kulunut kovin hyödyllisesti. Kellon lähestyessä neljää - viittä jännitys kasvoi kaikkialla, puhumattakaan siitä, minkähänlaista Areenalla oli niinä aikoina. Kenraaliharjoitukset olivat alkaneet ja kaiken piti olla kunnossa.

      Juhlajuna Jyväskylästä lähti kello 12.00. Juna oli mitä parhain tapa virittyä juhlan tunnelmaan - ei sitä näköjään koko päivänä voinut tehdä mitään muuta kuin valmistautua. Myötäeläminen oli niin voimakasta. Milloinkohan Arja on noussut tänä aamuna? Minkähänlaiset fiilikset siellä on nyt? Entä huomenna - silloin tämä on ohi, silloin ei enää voi tätä konserttia odottaa? Odottamiseen on seitsemässä kuukaudessa tottunut.

      Iltapäivällä kolmen aikaan Hartwall Areena seisoi tyypilliseen tapaansa ylvään ja hiljaisen näköisenä kalliolla Pasilan ratapihan keskellä. Oikeastaan mikään ei antanut merkkejä siitä, että sisällä oli oltava jo melkoinen kuhina - tulossahan oli Arjan toiseksi tärkein ilta tällä vuosituhannella. "Kuinkahan aikaisin tänne kannattaisi tulla?" Pasilan aseman informaatiotaulut kertoivat tilausjunan Jyväskylästä saapuvan kello 16.20. Siinä voisi päätellä jonkin hyvän ajan Areenalle saapumiseen.

      Jo viiden aikaan on Pasilan asemalta Areenalle johtavalla kävelytiellä ihmisvirran suunta hallille päin. Perillä tunnelma on odotetun kolkko. Paikalla ei ole vielä kuin murto-osa yleisöstä, mutta työntekijöistä ja turvamiehistä jo kaikki. Tuttuja faneja paikalla on jo kaikkialta Suomesta, T e n h u s e t  Keski-Suomesta, V ä l i m ä e t  Satakunnasta… Latautuminen illan tapahtumaan näkyy tavallistakin suurempana ilona. Vaikka konsertin alkuun on vielä kaksi tuntia, ei aika tunnu pitkältä. Hermostuminen fanien joukossa näkyy vaelteluna Areenan käytävillä, permannon istumapaikkojen sijoittelusta keskustellen, jotkut pystyvät vielä syömäänkin - kaikilla yleisön jäsenilläkään se ei ole niin itsestään selvää.

      Istumapaikat tuntuvat olevan jaettu mm. "Areena B" ja "Areena C" -nimisiin lohkoihin. Kenellekään ei vain näiden seitsemän kuukauden aikana ole selvinnyt, mitä nämä koodit tarkoittavat, jokaisella lipunmyyjällä oli oma näkemyksensä asiasta. Jännitys kasvaa siis tällä ylimääräiselläkin tavalla. Saliin luvataan käynti kello 18.00, silloin arvonnan tulos viimeistään selviää. Joka tapauksessa faneille luvattiin kolme ensimmäistä riviä - paikkoja on ainakin näissä lohkoissa. "Lava on sen ravintolan alla. Kummassa päässä se olikaan?"

Seuraava sivu - Ylös 


Näet ArjaWordin hienompana, jos hankit uudemman Internet-selaimen!